Suurpedot ovat aina olleet ihmisen kiinnostuksen, huolen ja huomion kohteena siksi, että ne ovat suuria ja näkyviä. Ne ovat karvaisuudessaan, nisäkkyydessään, sosiaalisuudessaan ja tasalämpöisyydessään ihmisen kaltaisia.
Suomalaisten näkemykset suurpetokantojen hoidosta ja suojelusta ovat ristiriitaiset. Karhu-, ilves- ja susikannan hoitosuunnitelmia varten on tehty muun muassa selvityksiä siitä, miten suurpetokantoja pitäisi suomalaisten mielestä hoitaa. Tietoa on kerätty myös kirjallisten kyselyjen, haastattelujen sekä avoimien kuulemistilaisuuksien avulla.
Karhu metsän reunassa. Kuva: Eeva Pulkkinen.
Monet suomalaisista jakavat näkemyksen, että suurpedot kuuluvat Suomen luontoon ja ovat tärkeä osa luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi suurpetojen uskotaan osaltaan edistävän matkailua, koska ne tuovat metsiimme sitä erämaisuuden tuntua, jota ulkomaalaiset luontomatkailijat mahdollisesti etsivät.
Osa kriittisistä kannanotoista liittyy siihen, että vaikutusvalta suurpetoasioissa on siirtynyt liian kauas
paikalliselta tasolta kansalliselle tai ylikansalliselle tasolle (EU). Moni haluaisi päätösvaltaa suurpetojen
metsästämiseen liittyvissä asioissa.
Karhu hävitettiin Suomesta vähiin 1800-luvun lopulla. Suunnitelmallisen kannanhoidon avulla sen kanta on saatu elpymään. Karhun levittäytyminen uudelleen koko maahan on aiheuttanut myös ristiriitoja.
EU:n luontodirektiivi muutti metsästys- ja luonnonsuojelulainsäädäntöämme niin, että karhusta tuli täysin suojeltu riistaeläin.
Karhun kannanhoitosuunnitelmaan (2007) tehtiin tutkimus, johon kerättiin kansalaisten mielipiteitä. Vastauksissa näkyi selvästi, että karhua arvostetaan osana Suomen luontoa. Osassa vastauksista kuului kuitenkin pelko karhua kohtaan ja huoli sen aiheuttamista ongelmista. Karhu aiheuttaa mm. poro-, mehiläis- ja kotieläinvahinkoja. Kyselyyn vastanneet pitivät tärkeänä toimivaa vahinkojen korvausjärjestelmää, vahinkojen ennalta ehkäisyä sekä sitä, että karhut säilyvät ihmisarkoina.
Erityisesti ihmisasutuksen lähellä liikkuvat karhut aiheuttavat pelkoa, koska niiden uskotaan voivan uhata ihmisten terveyttä tai jopa henkeä. Parhaina keinoina hillitä pelkoa pidettiin asiallista karhutiedotusta sekä karhujen pitämistä ihmisarkoina.
Suurin osa halusi säilyttää karhun poikkeuslupiin perustuvan metsästyksen, joka nähtiin parhaana keinona ylläpitää ihmisarkuutta. Suurin osa luonnonsuojelujärjestöjen edustajista kannatti puolestaan vain häiriötä aiheuttavien karhujen poistoa.
Suurin osa vastaajista piti Suomen karhukantaa sopivan kokoisena. Vähäisempää karhumäärää toivoivat maa- ja metsätalouselinkeinojen harjoittajat sekä ihmiset, jotka asuvat tiheimmän karhukannan alueella. Suurempaa karhukantaa kannattivat ympäristöviranomaiset sekä monet luonnonsuojelujärjestöjä edustaneet tahot. Kannanhoidon kannalta oleellisina pidettiin kannanseurantaa sekä tutkimusta.
Suomen susikanta oli kohtuullisen runsas 1880-luvulle sakka, jonka jälkeen kanta hävitettiin sukupuuton partaalle. Viime vuosikymmeninä tapahtunut susikannan kasvu, positiivinen syntyvyyden kehitys ja susien levittäytyminen koko maahan ovat nostaneet keskustelun aiheeksi ihmisten ristiriitaiset näkemykset sudesta, ja sen kannanhoidon tavoitteista. Susikanta on nykyisin tasaisemmin jakautunut itäisen ja läntisen Suomen välillä.
EU:n luontodirektiivi muutti metsästys- ja luonnonsuojelulainsäädäntöämme niin, että sudesta tuli täysin suojeltu riistaeläin.
Suomessa on tehty 2010-luvulla useita kansalaisten susisuhdetta ja susikannan hoitoa käsitteleviä kansalaiskyselyitä. Viimeisimmässä, Luonnonvarakeskuksen vuonna 2020 julkaisemassa kyselytutkimuksessa, selvitettiin kansalaisten suhtautumista suteen poronhoitoalueen eteläpuolella. Tutkimuksen tulokset havainnollistavat sen, että kannanhoitoa pidetään yleisesti hankalana. Suurpetopelko on voimistunut, ja se vaihtelee jonkin verran väestöryhmittäin ja yhdistyy osin käsityksiin sudesta eläimenä. Tutkimuksen mukaan karhua ja punkkia pelätään sutta enemmän.
Laillisen kannanhoidon haasteeksi on Suomessa muodostunut susien laiton tappaminen. Kansalaisten sille antama jonkinasteinen tuki on kyselyn mukaan aiempaa yleisempää. Kyselyt tuovat kaiken kaikkiaan esille, että kannanhoidon paikallisia vaikutusmahdollisuuksia olisi kansalaisten mukaan vahvistettava suhteessa EU:n vaikutusmahdollisuuksiin. Myös kyselyvastaajat ovat itse valmiita tarttumaan konkreettiseen kannanhallintaan. Aiheesta lisää Luonnonvarakeskuksen kyselytutkimuksen (2020) raportissa.
Vuonna 2019 vahvistetussa Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa tuodaan esille, että susi on edelleen kaikista suurpedoistamme vaikeimmin hallittava riistalaji siinä mielessä, että susiin liittyy useita erityyppisiä konflikteja. Konflikteista vahvimpia ovat susiin liittyvä turvattomuuden tunne ja rahallisia menetyksiä sekä mielipahaa aiheuttavat metsästyskoiravahingot ja niihin liittyvä risksi. Sudet eivät ole aiheuttaneet euromääräisesti eniten porovahinkoja. Kotieläinvahinkoja ovat tyypillisesti aiheuttaneet viime vuosina eniten karhu tai susi.
Susikannan hoitosuunnitelman taustaosiossa (julkaistu vuonna 2015) on esitelty susiin ja suurpetoihin liittyviä mielipidetutkimuksia. Kyselyiden mukaan koko maassa toivottiin, että susikantaa voidaan säädellä poikkeuslupiin perustuvalla metsästyksellä.
Aiempaa, vuoden 2015 susikannan hoitosuunnitelmaa varten tehdyn tutkimuksen mukaan toivottiin, että kannanhoidossa huomioidaan kasvaneen susikannan aiheuttamat sosiaaliset vaikutukset. Voimakkaimmin susivastaisuus näkyi poronhoitajien ja metsästyskoiranomistajien keskuudessa. Useat suojelutahot ja ympäristöviranomaiset halusivat puolestaan kasvattaa susikantaa, eivätkä he hyväksyneet metsästystä kannanhoidon keinona. Näiden tahojen mielestä tiedon lisääminen ja asennekasvatus ovat tärkeimpiä keinoja parantaa ihmisen ja suden yhteiseloa.
Maamme ilveskanta hävitettiin lähestulkoon olemattomiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. 1970-luvulta lähtien kanta on kasvanut ja tänä päivänä maamme ilveskanta on elinvoimainen. EU:n luontodirektiivi muutti metsästys- ja luonnonsuojelulainsäädäntöämme niin, että ilveksestä tuli täysin suojeltu riistaeläin. Ilveskannan voimakas lisääntyminen ja levittäytyminen ovat aiheuttaneet ristiriitoja ihmisten suhtautumistavoissa. Alueilla joilla ilveskanta on tihein, ilveskeskustelu on saanut myös kielteisiä piirteitä.
Ilveksen kannanhoitosuunnitelmaa (vahvistettu 2006) varten tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että ilvekseen suhtaudutaan kaksijakoisesti. Ilvestä pidetään arvokkaana riistaeläimenä, joka ei ole ihmiselle vaarallinen. Toisaalta ilves kuitenkin häiritsee riistanhoitotyötä ja tappaa riistaeläimiä. Se tulee toisinaan myös asutuksen lähelle ja voi aiheuttaa kotieläin- ja koiravahinkoja. Tärkeimmät keinot, joilla ihmisen ja ilveksen yhteiseloa voitaisiin vastaajien mielestä kohentaa, olivat kannan säätely, vahinkoa aiheuttavien yksilöiden joustava poisto sekä vahingonkorvausjärjestelmän kehittäminen ja varsinkin siinä olevan omavastuun poistaminen.
Kannan pienentämistä toivoivat lähinnä metsästäjä- ja kennelväki, sekä maa- ja metsätalouselinkeinojen edustajat. Lähestulkoon kaikki tahot niin alueellisissa kuin kansallisissakin sidosryhmissä olivat sitä mieltä, että olisi tärkeää puuttua niin sanottuihin ilvestihentymiin. Eli kantaa toivottiin pienennettävän siellä, missä kannantiheys ja pentutuotanto ovat korkeimmillaan. Kannan kasvua kannattivat pääosin ympäristö- ja luonnonsuojelutahot. Tärkeänä pidettiin kannan arvioinnin menetelmien kehittämistä sekä ilvestutkimuksen ja yleisen ilvestietämyksen lisäämistä.
Suurpetojen, etenkin suden, paluu on saanut aikaan monia muutoksia ihmisten arjessa. Uhka suurpetovahingoista aiheuttaa epävarmuutta tai pelkoa. Kotieläinten suojaamiseen on kiinnitettävä huomiota. Susiaitoihin pitää totutella. Tuotantoeläinten ulkona pitämistä joudutaan rajoittamaan, koska suojaaminen laidunkautena voi olla kallista tai jopa mahdotonta, mutta samalla on kuitenkin huolehdittava EU:n asettamista ulkoilutus- ja laiduntamisvelvoitteista. Luonnonvarakeskuksen vuonna 2020 julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan suurpetopelko on yleistynyt ja voimistunut viimeisen viiden vuoden aikana.
Ihmisten pihapiireissä sattuneet suurpetojen aiheuttamat kotieläinten menetykset tulevat liian lähelle, ja niiden koetaan rikkovan omaisuuden suojaan liittyvää hallinnan ja oikeuden tajua. Syksyllä vuonna 2010 Pohjois-Karjalassa karhut kävivät syömässä omenoita talojen pihoilla. Karhujen arveltiin käyttäytyvän näin, koska marjasato oli huono, mutta omenasato runsas. Kotieläimen menetys on kuitenkin vaikeampi kohdata kuin pihapiirissä tapahtunut omenavarkaus.
Susien hyökkäykset koirien kimppuun ovat merkittävä ongelma. Suden hyökkäykseen on kaksi syytä: koira on sudelle joko kilpailija tai saalis. Radioseurannan avulla koottu aineisto kuudelta susireviiriltä viittaa vahvaan yksilölliseen taipumukseen hyökätä koirien kimppuun. Joidenkin susien hakeutuminen pihapiiriin selittynee helpolla ravinnolla. Pihapiirissä koiria tappavat useimmiten yksinään liikkuvat sudet, kun taas metsästystilanteessa susia on yleensä ollut vähintään kaksi. Erityisen hankalaksi on osoittautunut koirien suojaaminen metsästystilanteissa.
Suurpetojen paluu on saanut aikaan myös uudenlaista yhteisöllisyyttä tarjoamalla yhteisen puheenaiheen, jonka kautta on voitu puida yleisesti luonnonsuojeluun liittyviä kysymyksiä, politiikkaa ja virkamiesten sekä paikallisen väen välistä tiedonkulkua.
Luonnossa suurpetoja pääsee näkemään hyvin harvoin, sillä ne ovat arkoja eläimiä ja tarkkojen aistiensa ansiosta ne ehtivät väistää ihmistä. Petojen kuvaaminen ei onnistu luonnossa ilman piilokojua ja ruokintaa.
Suurpedot ovat matkailun kannalta kiinnostavia vetovoimatekijöitä. Usein jo tieto siitä, että alueella on suurpetoja, luo jännitystä ja tunteen siitä, että luonto on aitoa ja alkuperäistä
Luontokeskus Petolan näyttelyssä luontokuvat ovat näkyvässä roolissa. Petola antaa runsaasti pohjatietoa suurpedoista vaikkapa luontokuvausta varten.
Suomessa tavataan neljää maasuurpetoa, jotka kaikki kuuluvat eri heimoihin. Ilves kuuluu kissaeläimiin, susi koiraeläimiin, ruskeakarhu karhueläimiin ja ahma näätäeläimiin. Ne on määritelty kokonsa ja elintapojensa perusteella suurpedoiksi.
”Lounais-Suomen susikeskittymä on vahva monesta syystä. Vuosien varrella susireviirien koot ovat lounaassa pienentyneet, mikä kertoo siitä, että sudet sopeutuvat pienempään elintilaan, kun ravintoa on hyvin saatavilla. Ravintoa on valkohäntäpeurakannan myötä reilusti, joten siellä sudet tulevat kesk...