Susien DNA-tutkimus

Geneettiset menetelmät ovat vakiintuneet osaksi susikannan seurantaa. DNA-näytteitä kertyy paitsi kuolleista susista (metsästetyt, poliisin luvalla ammutut ja kuolleena löydetyt) ja pannoitetuista susista, myös maastosta kerätyistä uloste- ja virtsanäytteistä.

Jokaisesta Luonnonvarakeskukseen (Luke) näytteeksi tulleesta yksilöstä otetaan ruumiin ja kallon mitat sekä kudosnäyte, josta määritetään DNA. Luonnonvarakeskus säilyttää kaikista näytteiksi tulleista yksilöistä kudosnäytteitä pysyväissäilytyksessä. Kokonaisten ruhojen pitkäaikaiseen säilyttämiseen Luonnonvarakeskuksella ei ole mahdollisuuksia. Varsinaisten tieteellisten kokoelmien ylläpidosta vastaavat Suomen luonnontieteelliset museot, joiden näytekokoelmissa on suuri osa Luonnonvarakeskukselle näytteeksi saapuneista susien kalloista tai turkeista.

Suomen susikannan perinnöllisen monimuotoisuuden kartoitukseen on käytetty nykysusien näytteiden lisäksi historiallisia näytteitä museoiden kokoelmista. Geneettisissä tutkimuksissa on selvitetty myös susikantamme yhteyttä Skandinavian ja Venäjän susikantoihin.

Miten DNA-tutkimusta hyödynnetään kannanseurannassa?

DNA-seurannan avulla saadaan tietää susista monia asioita, sellaisiakin, jotka eivät paljastu millään muulla menetelmällä. DNA-analyysin avulla voidaan kudos-, karva- tai ulostenäytteestä tunnistaa yksilö. Uudesta näytteestä saatua DNA-profiilia verrataan vuosien varrella kertyneisiin susien DNA-profiilileihin, jolloin saadaan selville, onko kyseessä aiemmin tavattu vai uusi yksilö. Jos yksilö on tavattu aiemmin, siitä löytyy tieto, missä, milloin ja kuinka monta kertaa se on tavattu.

Kun yksilöt tunnistetaan maastosta kerätyistä ulostenäytteistä, se auttaa selvittämään alueen reviirien lukumäärää ja tarkentamaan niiden rajoja. Lisäksi DNA voi kertoa myös siitä, kuinka monta sutta yksittäisellä reviirillä on. Tarvittaessa analyysien perusteella voidaan tunnistaa yksilöiden välisiä sukulaisuussuhteita, etenkin selviteltäessä reviirillä asuvan lisääntyvän parin jälkeläistuotantoa. Näin saadaan suden kannanarviointiin tietoa lisääntyvistä yksilöistä.

Sudet ja koirat selkeästi erotettavissa geneettisin menetelmin

Suomalaiset sudet muodostavat tiiviin ryhmän, joka poikkeaa geneettisesti selvästi verrokkeina olleista koiraroduista, kuten laikoista tai saksanpaimenkoirista. Risteymät ovat olleet helposti tunnistettavissa. Vuosina 1996–2010 on löytynyt kolme risteymätapausta (Kuhmo 2010, Juva 2005, Parkano 2010). Kaikissa näissä tapauksissa mitokondriaalinen DNA on ollut peräisin sudelta, joten alun perin risteytymiset ovat tapahtuneet naarassuden ja uroskoiran välillä. Myös muualla tehdyissä tutkimuksissa on vahvistettu, että risteymät ovat tyypillisesti naarassuden ja uroskoiran välisiä.

Syksyllä 2020 julkaistussa ruotsalais-suomalais-venäläisessä tutkimuksessa (onlinelibrary.wiley.com) todettiin, että Suomen tai Skandinavian susikannassa ei ole merkkejä tuoreista risteytymisistä koirien kanssa. Tähän tulokseen päädyttiin analysoimalla susien ja koirien sekä tunnettujen koiran ja suden risteymien koko perimä eli genomi.