SIIRTOISTUTUKSET
Siirtoistutusten perusajatuksena on palauttaa elinvoimaiset kannat alueille, joilta eläinlajit ovat hävinneet rajoittamatta tai estämättä kuitenkaan eläinten vapaata liikkumista.
Pitäisikö suurpetoja siirtää?
Siirtoistutusahma. Kuva: Metsähallitus
Menetelmän käyttökelpoisuutta heikentää sopivien, erämaisten elinympäristöjen puute sekä siirrettävien eläinten taipumus palata takaisin alkuperäisille elinalueilleen. Lisäksi paikalliset asukkaat ovat yleensä vastustaneet petojen siirtämistä kotikonnuilleen. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan nuorten susien levittäytyminen on erittäin huomattavaa, mikä mahdollistaa lajin leviämisen koko maahan ilman siirtoistutuksia.
Luonnonvarakeskuksen toimesta Suomessa on siirretty uusille elinalueille kaikkiaan noin 20 ahmaa ja puolenkymmentä ilvestä ja karhua. Susia ei ole siirretty. Siirrot ovat tapahtuneet vuosina 1984−1998. Ahmat on viety poronhoitoalueelta sen ulkopuolelle pääasiassa Keski- ja Länsi-Suomeen. Pohjanmaalle ja Keski-Suomen läänin pohjoisosiin vakiintunut ahmakanta onkin paljolti istutusten tulosta. Karhuja ja ilveksiä on siirretty Pohjois-Hämeeseen, minkä vuoksi alueella on vakiintunut kanta.
Havainnot kannanarvioinnin perustana
Luonnonvarakeskuksen arviot suurpetokannoista perustuvat ensisijaisesti vapaaehtoisten petoyhdyshenkilöiden keräämiin suurpetohavaintoihin, joita ovat näköhavainnot ja suurpetojen maastoon jättämät jäljet ja jätökset.
Suojelutason arviointi
Suojelutason kokonaisarviointi tehdään luontodirektiivin toimeenpanoraportin mukaisesti luonnonmaantieteellisten alueiden perusteella.
