Karhurunoja

Karhua on runoilla kunnioitettu, lepytelty, loitsuttu ja nostatettu. Uusia runoja syntyy runoilijan inspiraation mukaan, mutta tunnetuin karhuruno lienee Kalevalan runo karhun synnystä:

Missä Ohto synnytelty,
Mesikämmen käännytelty?
Luona kuun, tykönä päivän,
Otavaisen olkapäillä.
Sieltä on maahan laskettu
Hihnoissa hopeisissa,
Kultaisissa kätkyeissä.

Lisää karhurunoja:

”Ukko on varsinainen
kukko metsässä”

”Hillun tillun tallu
olipas komia Karvalallu”

”Kaunoinen Karhu
metsässä tallusteli.
Lumikko vastaan tuli
ja morjesteli.”

”Harvahammas, ruskea Nalle
kulki pitkin tietä.
Esi-isä taivahalle
palasi kuun myötä.”

"Suuri herra, Matti nalle
kyljen käänsi.
Metsähinen hiljaa äänsi.
Kusialaistennuolijalta pieru pääsi.”

”Karhu metsän Suuri herra
Tapio isännän alainen.
Korvessa kova kaiku kiirii
karhu järjestelee piirii.”

”Metsänvaari kävijöitä vaani.
Kuka tuolta tuleekaan,
iso koppa mukanaan?
Nainen koppaan sieniä kerää
Metsänvaarin ruokahalu herää.”

”Karhunpentu pieni Kääröseni
kasva isoksi metsänvartijaksi,
hyvää talviunta.”

”Kainunpoika kaunokainen
selkänsä ojensi ja raaputti.
Ylhäältä näki maailmansa
teki kummaa metsänväki.”

”Metsähippa töpöhäntäinen tahtoi unten maille mennä
vaan palokärki kovaääninen häiritsi Uuhon unta
nousi Tapio pesästänsä ja käski tikan suolle lentää
tikka Tapiota säikähti ja korpeen katosi ja
sai Uuho jälleen untansa uinua.”

”Hunajasta tykkää Isoomettä
syö Osmo paljon, voi että
Mättähälle painaa pään
’Talveksi mä tähän jään’ ”

”Käydäänkö jo talvea kohti?
Karhu Karvajalka pohti.
Istui alla suuren puun
loistaessa täysikuun.”

”Karhu Kultakämmen metsässä tallusti,
tapas siellä Augustin.
Augusti moikkasi
sitten Karhu nukahti.”

”Syvällä metsässä nukkuu Metsän kissa
Kallion kolossa ihan piiloksissa.
Haluaisin halata sua pehmoinen kerä,
silloin taitaisi pelistä olla viimeinen erä.”

”Metsänkissana kiva on olla,
lämpöiset tassut, pehmeä nenä.”

”Tätinipoika taivaalta
astui alas korpeen
metsän Suuripääksi.”